Vuosi sitten viimeksi tullut tätä päiviteltyä. Nyt olisi kyllä aika ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa ihan kunnon bloggaus.
Kaikkea onkin ehtinyt tapahtua, monta conia kierretty ihan pohjoisinta Suomea myöten, uusia tuotteita otettu valikoimiin, vastaanotettu valtionpalkinto Sammontekijät joulukuussa, tehty luentoja yrittäjyydestä yrittäjäopiskelijoille ja mangasta kirjastoväelle.
Ja kaiken lisäksi nyt juhlistetaan kaksivuotis synttäreitä! Aika on mennyt todella nopeasti, alla olevasta sarjakuvasta voikin hiukan katsella mitkä ovat tunnelmat nyt. Ilmapalloja on mennyt, lahjapussukat noudettiin kahvilalta nopeasti ja hienot koristeet roikkuvatkin seinillä tämän viikon! Mutta mikä oikeastaan on asian ydin tällä hetkellä? Itselleni se on se tosiasia, että kaksi vuotta en ole ollut vastuussa kenellekään muulle kuin itselleni. Enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta!
Yhteenvetona kahdesta vuodesta voikin todeta, elämä on ollut yhtä vuoristorataa. Vanhoja blogipäivityksiä lukiessa huomaan vuoden 2010 talven hiljaisuuden. Lattiat tuli luututtua varmuuden vuoksi parikin kertaa, tuotteita vähän aseteltiin paremmin, tarkistettiin että lasit olisivat kirkkaan. Nyt asiat ovat melkeinpä toisinpäin. Itse en juurikaan ehdi kahvilalla aikaa viettämään, onneksi sentään päivittäin kyllä olen paikalla katsomassa, että hommat pelittää. Ja hiukan ehdin olla tiskinkin takana asiakkaita palvelemassa :). Aikaa vie oikeastaan tuotteiden tilaaminen, asioiden ja conien järjestely, paperihommat, sekä muut monet kahvilan takia tehtävät juoksevat asiat. Suurimman ajan on nyt vienyt uuden verkkokaupan rakentaminen (siis itsehän en ole sitä tehnyt, tuotteita kyllä päivitellyt. Kunnia tästä tt:lle ja toiselle gurulle!). Aivan järkyttävästi hommaa ja suunnittelua koko projektissa!
Mutta onhan sitä muutakin hommaa kuin verkkokauppa. Itse en onneksi mainoksia joudu tekemään, tämäkin taakka jää sitten tt:lle. Hän on kyllä urhoollisesti nuo oman työnsäkin ohessa tehnyt! Lisäksi kahvilalla olevat työntekijät ovatkin tehneet mahdolliseksi sen, että olen voinut keskittyä kahvilan juokseviin asioihin. Aivan puistattaa kun muistelee aikoja, jolloin jouduin melkeinpä jakautumaan kolmeen osaan ja yrittää olla samalla viidessä paikassa yhtä aikaa :D!
Lisäksi se lämmin ystävyys, joka kahvilan kahden vuoden historian aikana on tullut. Uusia ystäviä on tullut roppakaupalla, joilta on aina saanut apua ja tukea, kun sitä on tarvinnut! Kiitoksia siis teille kaikille ja tietysti asiakkaille! Teidän avulla voin varmasti tulevaisuudessa kirjoitella, miltä tuntuu Manga Cafèn 20-vuotis synttärit ja jatkaa muisteloa :D!
Seuraavassa päivityksessä palataankin sitten coni-asioihin. Lauantaina suuntaamme kulkumme Savonlinnaan Shiroconiin, siellä nähdään!
Milla